Uudenlainen pöytäradio? Testissä JBL Tuner

Elektroniikkakauppiaiden hyllyt ovat jo täynnä bluetooth-kaiuttimia, mutta jostain syystä perinteistä radioviritintä ei ole ollut kovinkaan monessa laitteessa mukana – markkinoille on siis syntynyt kahtiajako, joka pätee myös toiseen suuntaan: taskukokoisia radiovastaanottimia on kyllä olemassa, mutta ne sisältävät harvemmin bluetooth-toimintoja. Jo vuodesta 1946 kaiutinbisneksessä mukana ollut JBL on kuitenkin havainnut tämän puutteen tuotevalikoimassa ja myy tavallisten bluetooth-kaiutinten lisäksi myös radiovirittimet sisältävää JBL Tuner-mallia.

JBL Tuner kykenee vastaanottamaan niin analogisia FM-radiolähetyksiä kuin digitaalisia DAB-radiolähetyksiäkin. Meillä Suomessa radiolähetyksiä voi vastaanottaa vain perinteisiltä FM-taajuuksilta, kun taas Norja on ottanut täysin päinvastaisen suunnan: siellä valtaosa FM-lähettimistä sammutettiin vuonna 2017 ja radionkuuntelijat ovat joutuneet pakon edessä hankkimaan uusia DAB-radioita. JBL Tunerin kohdalla tämä ristiriitainen tilanne näkyy lähinnä siten, että kotimaisissa oloissa saattaa päätyä vahingossa JBL:n valintanäppäimiä painelemalla DAB-puolelle, jolloin laite käynnistää automaattisesti digiradiotaajuuksien tuloksettoman haeskelun. Lisäksi kymmenestä radiomuistipaikasta puolet on varattu DAB-asemille, joten käytännössä pikanäppäinten alle voi tallentaa vain viisi FM-asemaa. Näistä pienistä harmeista huolimatta on hyvä huomioida, että vaikkapa Ruotsin tai Norjan reissulla kannettavan radion DAB-toiminnot ovat hyödyllisiä.

Muista teknisistä seikoista esille voisi nostaa noin 8 tunnin kuunteluajan yhdellä latauksella. Akkua täytetään vanhalla tutulla Micro-USB-liitännällä, jonka vierestä löytyy myös 3,5 mm stereoplugiliitäntä ulkoiselle äänilähteelle – olkoon se sitten vaikkapa televisio tai MP3-soitin. Matkapuhelimenkin voisi toki kytkeä kaapelilla kaiuttimeen, mutta todennäköisemmin älypuhelin tulee yhdistettyä Bluetooth 4.1-yhteyden kautta langattomasti. Lähtötehoksi on ilmoitettu 5 wattia ja laitteen painoksi 0,44 kiloa. Olen huomannut, että monet oheislaitevalmistajat kitsastelevat ja jättävät laturin pois paketista, mutta JBL on sentään paketoinut mukaan pirteän oranssiksi väritetyn 5V/1A-virtalähteen. Virtaa kuluu varsin maltillisesti ja jäljelläolevan kuunteluajan arviointia helpottaa käynnistyksen yhteydessä ruudulle ilmestyvä jäljellä olevan varauksen prosenttimäärä.

Lue lisääUudenlainen pöytäradio? Testissä JBL Tuner

Onko Rode Procaster podcast-äänittäjälle sopiva mikrofoni?

Unboxing-videolla tutustutaan Rode Procaster-mikrofoniin, joka on noussut varsin usein nettikeskusteluissa esille podcastaajien välineenä. Millainen mikrofoni Procaster sitten on? Pärjääkö se vertailussa yli satasen halvemmalle AKG:lle? Asiaa selvitellään myös ääninäytteiden kera. Katso unboxing-video:

Vastauksena otsikossa esitettyyn kysymykseen voisi todeta, että tämä Roden mikrofoni täyttää mainiosti podcast-mikrofonille asetetut odotukset. Soundi on varsin tukeva: bassotaajuudet toistuvat huomattavan suurella auktoriteetilla ja ylätaajuudet jäävät jopa hiukan jalkoihin, varsinkin jos vertaa oheisen videon alkupuolella käytettyyn T.Bone SC600-kondensaattorimikrofoniin. AKG:n edullinen P3s on taas samalla linjalla kuin Procaster, mutta hiukan vaisummalla ja diskanttitoistoltaan epämääräisemmällä soundilla.

Rode Procaster tuo esiin dynaamisen mikin hyviä puolia sikäli, että tallenteelle tarttuu vain puhe – äänitystilan hälyäänet kuten vaikkapa ilmanvaihdon humina jäävät vähemmälle huomiolle. Kolikon kääntöpuolena on epäherkkyys: mikrofoniesivahvistimesta saa vääntää vahvistusta huomattavan paljon, jolloin myös esivahvistimen laatu punnitaan: jos kohinaa on laitteistossa tarjolla, niin Procasterin kanssa se saadaan tuotua turhankin selvästi esille. Esimerkiksi tästä sopii kaksi ääripäätä: kannettava äänitallennin Zoom H4n on vahvistukset tapissa arka tuomaan jonkin verran pohjakohinaa esille, kun taas Tekniikkaparkin studion ensisijainen mikrofoniesivahvistin DBX 286S selviää Rode Procasterin kanssa huomattavasti siistimmin – ei kohinaa eikä muitakaan häiriöitä.

Procaster on dynaamisten mikrofonien joukossa sieltä podcast-ystävällisimmästä päästä ja käyttäytyy sangen siististi, kunhan mikrofoniesivahvistin on tehtävänsä tasalla. Omiin korviin kannattaa kuitenkin uskoa mikrofonia valitessa ja oheiselta unboxing-videolta saa jo jonkinmoisen alustavan käsityksen mikrofonimallien eroista ja erityisesti Procasterin luonteesta.

Savikiekkoneula levysoittimeen – näin 2010-luvun elektroniikan saa yhteensopivaksi 1950-luvun tallenteen kanssa

Nyt on retroilun aika! Tekniikkaparkin studiolla on jo jonkin aikaa ollut käytössä varsin yleinen Audio-Technica AT-LP120 -vinyylisoitin, ja toisaalta hyllyn kulmalla on soittoa odotellut myös kasa savikiekkoja – siis niitä 78 kierrosta minuutissa pyöritettäviä sellakkalevyjä. Soitin on 2010-luvulta ja levyt 1950-luvulta, joten jonkinasteinen kuilu näiden aikakausien välissä väistämättä on. AT-LP120 on sikäli kiitollinen kohde tälle projektille, että soittimesta löytyy myös 78 rpm-nopeus, kun 33- ja 45-nopeudenvalintanäppäimet painaa yhtä aikaa pohjaan – ainoa puuttuva palanen on siis savikiekon uraan sopiva neula.

Lue lisääSavikiekkoneula levysoittimeen – näin 2010-luvun elektroniikan saa yhteensopivaksi 1950-luvun tallenteen kanssa

Samsung Gear 360 (2017) – testissä alelaariin päätynyt 360-kamera

Ensiksi uudet teknologiset ratkaisut hämmästyttävät, sitten innostavat – ja sen jälkeen nähdään, tuliko uutuus jäädäkseen vai pitääkö vielä palata piirustuspöydän äärelle. 360-kuvien ja -videoiden kohdalla taidetaan olla juuri nyt tuossa taitekohdassa – laitteita on ollut jo hyvän aikaa markkinoilla, hinnat ovat laskeneet tavallisen käyttäjän saavutettavalle tasolle ja kuvia pystyy jo varsin vaivattomasti jakamaan vaikkapa nettisivuilla tai sosiaalisessa mediassa. Mutta onko uudenlaisesta digikuvaamisesta tullut koko kansan hupia? Tyhjentävää vastausta tähän ei Tekniikkaparkistakaan löydy, mutta jotain päätelmiä voidaan tehdä siitä, että yksi suosituimmista 360-kameroista ei ole sitten vuoden 2017 julkaisun saanut seuraajakseen uutta versiota, vaan tällä kertaa testissä oleva Samsung Gear 360 (2017) -kamera päätyi ostoskoriin alle 150 euron tarjoushinnalla. Laite ei ole tulikuuma uutuus, mutta kyseessä on silti varsin tyypillinen lajinsa edustaja, joten Gear 360-kameraan tutustumalla saadaan hyvä käsitys kuluttajalaatuisen 360-kuvaamisen nykytilasta.

Samsung Gear 360:n kakkosversio kätkee sisäänsä kaksi kappaletta 8,4 megapikselin kuvakennoja, F2.2-valovoimaiset optiikat sekä 1160 mAh akun. Lataaminen tapahtuu moderniin tapaan USB-C-liitännällä ja kuvat tallentuvat micro-SD-muistikortille. Kun kamerasta löytyy kolmen ohjausnäppäimen lisäksi pieni PMOLED-näyttö ja pohjasta standardinmukainen jalustakierre, niin ominaisuudet kuulostavat varsin hyviltä. Aiemmin Tekniikkaparkissa testattu Ricoh Theta S kykeni FullHD-videotallennukseen, mutta Gear 360 nokittaa 4K-tarkkuuden videoilla, joka tosin sekään ei 360-kuvauksen maailmassa ole mahdottoman paljon – pohditaan tätä asiaa lisää näytekuvien yhteydessä.

Lue lisääSamsung Gear 360 (2017) – testissä alelaariin päätynyt 360-kamera

Pikakoe: Feiyutech Vimble 2 -gimbaali matkapuhelimille

Kännykkäkameralla kuvaaminen voi olla hiukan epävakaata varsinkin jos tarkoituksena on taltioida videota. Kevyt kännykkäkamera tärisee vapaalla kädellä kuvatessa lähes huomaamatta, vaikka kuinka yrittäisi pitää laitetta paikallaan. Kaikkia tämä ei välttämättä häiritse, mutta vakaamman kuvan perään haikailevat ovat ottaneet kännyköille tarkoitetut gimbaalit ilolla vastaan. Tällä kertaa tutustun pikakokeen muodossa Feiyutech Vimble 2:een, joka on yksi edullisimmista tällä hetkellä myynnissä olevista gimbaaleista – hinta liikkuu sadan euron tietämissä ja kovimmista tarjouskampanjoista Vimble 2:sta on löytynyt jopa alle seitsemänkympin. Pudonneiden hintojen myötä tällaiset laitteet kiinnostanevat mobiilikuvaajia entistä enemmän.

Lue lisääPikakoe: Feiyutech Vimble 2 -gimbaali matkapuhelimille

Pikatesti: Burrel Edge HD+3G-riistakamera

Riistakameroita käytetään useimmiten joko nimensämukaiseen riistaeläinten liikkeiden tarkkailuun tai piha-alueiden vartointiin. Tämän laiteryhmän ominaisuudet ovat molempiin tehtäviin sangen osuvia: kompaktiin kuoreen pakattu kamera osaa napata niin videoita kuin valokuviakin, AA-paristoista riittää virtaa useiden viikkojen tai jopa kuukausien käyttöön, kamera on suojattu pohjoismaisia sääoloja kestäväksi ja valikoimasta löytyy myös malleja, jotka osaavat lähettää kuvat reaaliaikaisesti käyttäjän sähköpostilaatikkoon. Riistakameroita on ollut markkinoilla jo hyvän aikaa ja tässä tuoteryhmässä on näkynyt varsin selviä teknisiä kehitysaskelia: vain muistikortille kuvaavista kookkaista ja kaksirivisellä tekstinäytöllä varustetuista laitteista on päädytty nykytilaan, jossa värillinen kuvien katseluun sopiva näyttö sekä otosten lähettäminen matkapuhelinverkon kautta ovat ihan arkisia asioita. Toisaalta kehitysaskeleet ovat tulleet riistakameroihin yllättävän hitaasti muihin kuluttajamarkkinoilla oleviin laitteisiin verrattuna: 3G-datayhteys lanseerattiin matkapuhelimiin noin 15 vuotta sitten, mutta riistakameroihin se on alkanut ilmestyä vasta ihan viime aikoina. Joka tapauksessa Tekniikkaparkin tiiviissä testissä on tällä kertaa riistakamera sieltä etevämmästä päästä: Burrel Edge HD+3G.

Lue lisääPikatesti: Burrel Edge HD+3G-riistakamera

Vakautta videokuvaukseen – testissä DJI Osmo Mobile

Gimbaali saattaa olla tuttu sana varsin suosituiksi kuvausvälineiksi nousseiden kamerakoptereiden tiimoilta, mutta kolmiakselinen kuvanvakautus ei tietenkään ole pelkästään yläilmoista kuvaavien herkkua, vaan samaa tehokasta teknologiaa on sovellettu myös muunlaiseen kuvaukseen. Nimenomaan kuvauskoptereista tunnettu DJI valmistaa myös kännykkäkameroille sopivaa kuvanvakaajaa nimellä DJI Osmo Mobile, ja sellaisen härvelin otamme tällä kertaa Tekniikkaparkin testiin.

Lue lisääVakautta videokuvaukseen – testissä DJI Osmo Mobile

Iso ääni pienestä kiekosta: B&O Beoplay A1 -bluetooth-kaiutin

Tanskalainen Bang & Olufsen on pitkän linjan hifivalmistaja, joka on tunnettu varsinkin hiukan hintavammista mutta laadukkaista äänentoistolaitteista. Vaikka tasokkaan hifin markkinat eivät ole tyystin hävinneet, niin ajat ovat kuitenkin sen verran muuttuneet, että B&O:kin on päättänyt laajentaa tuoteryhmiään suurempia yleisömassoja kosiskelevaan suuntaan. Ja mikäpä olisikaan trendikkäämpi valinta kuin bluetooth-kaiuttimet? Näitä enemmän tai vähemmän mukana kuljetettavia kaiuttimia on B&O:n mallistossa jo useampiakin versioita, mutta tällä kertaa tutustumme Tekniikkaparkissa malleista pienimpään eli Beoplay A1:een.

Bang & Olufsenille tyypillinen selkeäpiirteinen ja minimalistinen design on läsnä tässä Cecilie Manzin suunnittelemassa laitteessa, sillä pelkistettyyn kiekon muotoiseen alumiinikoteloon pakattu kaiutin on rakenteellisesti jämäkkä ja kestävän tuntuinen. Teknisiä tietoja lukiessa huomion herättää tieto äänentoistoon vaikuttavista komponenteista: valmistajan mukaan pienehköön 600 gramman painoiseen koteloon on saatu tungettua 2-tiekaiutinjärjestelmä sekä kaksi kappaletta 30 watin vahvistimia. Myös taajuusvaste on ilmoitettu kotelon kokoon ja 3,5″ bassoelementtiin nähden varsin kunnianhimoisesti: 60 – 24000 Hz.

Lue lisääIso ääni pienestä kiekosta: B&O Beoplay A1 -bluetooth-kaiutin

360-asteiset kuvat tulevat – laitetestissä Ricoh Theta S

Ricoh Theta STällä kertaa Tekniikkaparkissa testataan uudenlaista kuvaamista Ricoh Theta S-kameran myötä. Theta on 360-kuvia ja -videoita taltioiva kevyt kamera, joka sijoittuu noin 400 euron hintaluokkaan. Laitteessa on sisäänrakennettu akku sekä 8 gigan muisti, johon kuvat tallennetaan.

360-kuvat ovat mielenkiintoisia erityisesti sen vuoksi, että näitä kuvia katsoja voi käännellä vapaasti joka suuntaan, eli ikään kuin “käännellä päätään” ympäri kuvauspaikkaa. Toki useimmilla matkapuhelimillakin voi ottaa leveitä panoraamakuvia, mutta niiden taltiointi on hidasta: yleensä kameraa pitää kääntää hitaasti aloituskohdasta eteenpäin ja toivoa, ettei mikään tai kukaan liiku kuvausalueella – nämä liikkeet saattavat “repeillä” hassusti valmiissa kuvassa. Thetan kanssa ei tästä tarvitse murehtia, sillä kamera taltioi kahdelle puolelle sijoitetuilla 180-asteisilla linsseillään koko ympäristön yhdellä napinpainalluksella – kameraa ei siis tarvitse kuvaushetkellä käännellä tai liikuttaa. Toki täytyy ottaa huomioon, että kuvaaja itsekin jää mukaan kuvaan, ellei sitten kuvaaja jätä kameraa jalustalle ja mene itse nurkan taakse piiloon ja nappaamaan kuvan etäohjauksella.

Lue lisää360-asteiset kuvat tulevat – laitetestissä Ricoh Theta S