Testissä Nokia 8110 4G – pirteä banaani uudella käyttöjärjestelmällä

Nokian nimellä puhelimia markkinoiva HMD Global on tarttunut nohevasti nostalgiabuumiin. Kun Nokia 3310:n uusi versio 3G:llä ja ilman sai innostuneen vastaanoton, niin oli aika kokeilla jotain uutta lähestymistapaa nostalgiannälkäisten riemuksi: uusintapainos persoonallisesti muotoillusta “banaanipuhelimesta”! Tällä kertaa Tekniikkaparkin testissä on juurikin tuo laite: Nokia 8110 4G.

Kuten arvata saattaa, puhelimen ulkokuori on aivan omanlaisensa nykypäivän kännykkämarkkinoilla. Näppäinpuhelimet ovat ylipäänsä jo varsin harvinaisia tarjonnan rajoittuessa lähinnä ihan halvimpiin peruspuhelimiin, mutta liukukansi näppäimistön suojana se vasta harvinaisuus onkin! Seikka kun on niin ilmeinen, niin käsitellään se heti kättelyssä. Ja viikon mittaisen täyspäiväisen koekäytön jälkeen toteamus on, että liukukansi on ihan käypä idea vielä tänäkin päivänä – suurimman osan ajasta siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa ja vastoin unboxing-vaiheen epäilyksiä luukkua pystyykin käyttämään suht hyvin yhdellä kädellä. Jos haluaa vain tarkistaa kellonajan, niin luukkua vain vähän matkaa avaamalla voi herättää näytön ja kokonaan avaamalla puolestaan aloittaa puhelimen täysipainoisen käytön – tai vastata puheluun, jos luukun avaa puhelimen soidessa. Kätevyys tosin kärsii, mikäli puhelinta haluaa suojata numerokoodilla: joka luukun avauksella vaadittava koodin näpyttely alkaa pidemmässä juoksussa tuntua hidasteelta.

Lue lisääTestissä Nokia 8110 4G – pirteä banaani uudella käyttöjärjestelmällä

Pari kuukautta perusälypuhelimen kanssa – arvostelussa Nokia 3

Allekirjoittaneen kaltaiset teknologiasta kiinnostuneet henkilöt ovat usein taipuvaisia valitsemaan kännykkäostoksilla joko eri puhelinvalmistajien lippulaivamalleja tai vähintäänkin keskimääräistä monipuolisempia älypuhelimia. Huipputekniikan metsästyksessä on vaan se sivujuonne, että luurinhankintabudjetti pitäisi nykyään viritellä jo lähemmäs tuhatta euroa, jotta vauhdikkaimman ja järeimmän puhelimen saisi mukaan. Tästä virisi ajatus lähteä omakohtaisesti kokeilemaan aivan päinvastaista lähestymistapaa – mikä olisi halvin, mutta kuitenkin arkipäivässä käyttökelpoinen puhelinmalli? Tästä alkoi projekti “Kaksi kuukautta perusälypuhelimen kanssa” – tervetuloa mukaan jännäämään, kuinka tässä oikein käy!

Lue lisääPari kuukautta perusälypuhelimen kanssa – arvostelussa Nokia 3

Testissä Honor 10: tasapainoinen ja tekoälyllä vauhditettu uutuus

Honor-nimen alla myytävät Android-älypuhelimet ovat nousseet varsin suosituiksi Suomessa ja suurin rynnistys alkoi viimeistään Honor 7-mallin myötä. Nyt ollaan menossa kympin kohdalla ja tämä uutuuspuhelin Honor 10 on siis Tekniikkaparkin testissä.

Ensivaikutelma Honor 10:stä on modernin tyylikäs: testilaitteemme väritys on takakuoren osalta kiiltävän sininen ja etupuoli puolestaan on lähes kokonaisuudessaan näyttöpaneelin peitossa – poikkeuksina vain alalaita, jossa on kotinäppäimenäkin toimiva sormenjälkilukija sekä ylälaidan pieni “saareke”, johon on sijoitettu puheluihin käytettävä kuuloke ja etukamera. Honor 10 on siis hypännyt mukaan trendikkääseen tyyliin, jossa näyttö rakennetaan lähes laidasta laitaan venyväksi, mutta ylälaitaan on kuitenkin pakko jättää musta lovi, joka tekee näytöstä epäsymmetrisen. Jos tuo poikkeama käy kovinkin häiritseväksi, niin luurin asetuksista voi määrätä, että sisällön näyttämiseen käytetään hiukan matalampaa osaa näytöstä niin, että yläreuna jää mustaksi, toki näyttäen kuitenkin kellonaikaa ja joitakin ilmoituskuvakkeita. Näyttöpaneelin erikoinen muoto vaati hiukan totuttelua, mutta loppuviimeksi siitä ei käytännössä ole haittaa – ja tuleepahan hiukan lisää tilaa ruudun sisällöille.

Lue lisääTestissä Honor 10: tasapainoinen ja tekoälyllä vauhditettu uutuus

Puhelin pohjahintaan – testissä Nokia 215-matkapuhelin

nokia215

Nykyisellä älypuhelinten valtakaudella yksinkertaisemmat peruspuhelimet alkavat käydä aina vaan harvinaisemmiksi ja samalla peruspuhelinten elintila käy hinnoittelun puolestakin kapeammaksi, kun uusia ja toimivia älypuhelimia löytyy kaupoista hyvän matkaa alle sadan euron hintalapuilla. Toisaalta moni kaipaa tänä päivänäkin simppeliä peruspuhelinta, jossa akku kestää pitkään ja toiminnot valitaan kosketusnäytön sijaan näppäimistön avulla. Valinnanvaran varmistamiseksi nämä peruspuhelimetkaan eivät ole tyystin hävinneet markkinoilta – päinvastoin, Microsoft on julkaissut Nokia 215-nimellä uuden perusluurimallin tämän vuoden puolellakin.

Tekniikkaparkin huomio kiinnittyi peruspuhelinten suuntaan hiljattain, kun paikallinen kodinkoneliike päätti myydä Nokia 215-puhelinta yllättävänkin matalaan 16 euron tarjoushintaan – normaalisti luurin hinta näyttäisi Suomen markkinoilla liikkuvan noin 30-40 euron välillä, joka on varsin pieni hinta uudesta matkapuhelimesta sekin. Otetaan selvää, minkälainen laite tarttuu kännykkäostoksilta mukaan tuolla 16 euron sijoituksella – testissämme on siis Nokia 215-matkapuhelin.

Lue lisääPuhelin pohjahintaan – testissä Nokia 215-matkapuhelin

Helppo ja simppeli luuri: testissä Doro PhoneEasy 507S

doro507s_etu

Älypuhelimet valtaavat markkinoita määrätietoisin ottein, mutta edelleen markkinoilla on tilaa myös helppokäyttöisille ja konstailemattomille laitteille, joilla enimmäkseen vain soitellaan ja tekstiviestitellään. Peruspuhelinten joukosta erottuu myös tuoteryhmä, jossa helppoa käytettävyyttä on alleviivattu niin suurten näppäinten kuin kookkaiden fonttikokojenkin kautta: nämä laitteet ovat senioripuhelimia.

Lue lisääHelppo ja simppeli luuri: testissä Doro PhoneEasy 507S

Arjen luksusta: langaton lataus matkapuhelimeen

nokia_qi_lataus

Netti saapuu jo moniin laitteisiin langattomasti ja radiokin nappaa asemat kuuluviin “suoraan ilmasta” – mutta lähes joka torpasta löytyvien matkapuhelimien akkuja pitää edelleen ladata piuhaa pitkin. Yleisimmin uusista puhelimista löytyy MicroUSB-latausliitin, joka on kaiken lisäksi kömpelöhkö kytkeä ja varomattomasti käytettäessä myös arka vaurioitumaan.

Tähän harmiin on kuitenkin jo ilmestynyt moderni ratkaisu: langattoman latauksen avulla virta saadaan siirtymään akkuun ilman kaapelin kytkemistä. Suomen markkinoilla on jo muutamia puhelinmalleja, jotka tukevat Qi-standardin mukaista langatonta lataamista ja lisäksi joihinkin luureihin on saatavilla erillisiä Qi-standardin mukaisia suojakuoria, joilla nämä lataustoiminnot saadaan toimimaan. Tekniikkaparkin testissä on Nokian Lumia 1020-matkapuhelimen ympärille kasattu langaton lataussetti: Nokia CC-3066 Qi-suojakuori sekä Nokia DT-900 -latausalusta.

Lue lisääArjen luksusta: langaton lataus matkapuhelimeen

Android-maailman mallioppilas – testissä LG Google Nexus 5 -älypuhelin

nexus5_etu

Tekniikkaparkin matkapuhelintesteissä jatketaan Android-laitteiden parissa, kun parrasvaloihin saapuu LG:n valmistama ja Googlen nimeä kantava Nexus 5. Laitteen 5″ näyttö yltää Full HD-tarkkuuteen, sisäistä muistia testatussa yksilössä on 16 gigaa ja Qualcomm Snapdragon 800-prosessori antaa jämäkän perustan laitteen hyvälle suorituskyvylle. Teknisten yksityiskohtien lisäksi laitteen ulkomuoto herättää positiivista huomiota: muotoilu on tyylikkään yksinkertaistettua ja puhelin tuntuu varsin kevyelle. Brändäys on piilotettu niin tehokkaasti, että lähinnä takakuoreen kaiverrettu “nexus” -teksti ja pieni LG:n logo paljastavat, mistä luurista on kyse. Takakannen materiaalivalinta on onnistunut ja puhelin pysyy jämäkästi kädessä niin puheluiden kuin kosketusnäytön käytön aikanakin.

Lue lisääAndroid-maailman mallioppilas – testissä LG Google Nexus 5 -älypuhelin

Testissä Sony Xperia Z1

sony_xperia_z1_etu

Tekniikkaparkin testissä on tällä kertaa Sonyn älypuhelinmalliston lippulaiva Sony Xperia Z1. Päällimmäisinä ominaisuuksina esille nousevat vesitiivis rakenne, noin 20 megapikselin kamera sekä varsin vauhdikas Qualcomm Snapdragon 800-prosessori – ominaisuudet ovat siis paperilla varsin vaikuttavia.

Myös Z1:n ulkoinen olemus vakuuttaa, sillä luurissa on kieltämättä panostettu designiin. Etu- ja takakannet ovat lasia ja osittain tämänkin ansiosta laitteesta syntyy heti alkajaisiksi laadukas vaikutelma – ehkäpä kuoret tuovat mieleen häivähdyksen lasikuoristen iPhone-mallien ulkonäöstäkin. Laite on viisituumaisen näytön myötä varsin kookas, mutta painoa ei kuitenkaan tuntuisi olevan liikaa. Näyttö on erittäin tarkka ja miellyttävä katsella, joten pienestäkin tekstistä saa helposti selvää ja nettiselailu tuntuu helpolta. Katselukulmat eivät ole aivan markkinoiden parhaita: kuva haalenee jonkin verran sivusta katsottaessa, mutta normaaleissa käyttötilanteissa tämä ei häirinnyt. Puhelimena Xperia Z1 toimii hienosti: kuulokeääni on selkeä eikä vastapuoleltakaan kuulunut moitteita.

Lue lisääTestissä Sony Xperia Z1

Amber-päivitys Nokia Lumia 920 -puhelimelle

Amber nimellä kulkeva päivitys tuo Nokia Lumia 920 -puhelimeen muutamia hyödyllisiä ja käyttömukavuutta parantavia uudistuksia.

Ensimmäisenä mainittakoon vilkaisunäyttö, joka mahdollistaa kellonajan näyttämisen joko jatkuvasti tai ajastettuna, silloin kun puhelin ei ole aktiivisessa tilassa. Mahdollisuutena on valita myös hipaisu-toiminto, joka tuo kellon esiin kun näyttöä hipaisee. Aiemmin näyttö on ollut pelkästään mustana silloin kun puhelinta ei käytetä. Kellon lisäksi ruudulla näkyy myös merkki siitä että puhelin on värinällä, sekä latausmerkki latauksen aikana. Iso miinus on se, että näytölle ei saa näkymään merkintää vastaamattomista puheluista tai lukemattomista viesteistä. Nämä nähdäkseen täytyy siis edelleen avata lukitus. Herättää pienoista ihmetystä miksei noinkin hyödyllisiä ilmoituksia ole tuotu näkyville, vaikka luulisi sen olevan mahdollista kun nämä muutkin merkinnät on siihen saatu.

Lue lisääAmber-päivitys Nokia Lumia 920 -puhelimelle