Tekniikkaparkin viikko 17/2021
EU asettaa teknologiayhtiö Applen syytteeseen unionin kilpailusääntöjen rikkomisesta, kertoo YLE. EU:n mukaan Apple vääristää kilpailua musiikin suoratoistopalveluiden markkinoilla sovelluskauppansa sääntöjen avulla.
EU-komission varapuheenjohtaja Margrethe Vestager kirjoittaa Twitterissä, että Applen suoratoistopalvelu Apple Music kilpailee muiden musiikin suoratoistopalveluiden kanssa, mutta samaan aikaan yhtiö veloittaa korkean välityspalkkion kilpailijoiden tuotteista sovelluskaupassaan ja kieltää niitä kertomasta vaihtoehtoisista tilaustavoista. Apple kiistää syyllistyneensä väärinkäytöksiin.
**
Nokia julkaisi ensimmäiseltä vuosineljännekseltä selvästi odotuksia paremmat luvut, kertoo Kauppalehti. Nokia raportoi ensimmäiseltä vuosineljännekseltä yli 5 miljardin euron liikevaihdon, kun Factsetin keräämässä analyytikoiden konsensusennusteessa liikevaihdoksi odotettiin 4,7 miljardia euroa. Liikevaihto kasvoi yhtiön mukaan Verkkoinfrastruktuuri-liiketoimintaryhmän vahvan kasvun sekä Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmän vakaan kasvun siivittämänä.
– Saimme hyvän alun vuoteen 2021. Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihtomme, liikevoittoprosenttimme ja kassavirtamme olivat vahvoja, kommentoi toimitusjohtaja Pekka Lundmark tulostiedotteessa.
**
Hallitus ehdottaa säädettäväksi uutta lakia, joka lisäisi vähä- ja nollapäästöisten ajoneuvojen osuutta julkisen puolen ajoneuvo- ja liikennepalveluhankinnoissa huomattavasti, kertoo Ilta-sanomat. Toteutuessaan laki koskisi esimerkiksi kuntien ja valtion ostamia ajoneuvoja ja liikennepalveluita kuten koulukuljetuksia, jätteiden keruuta, paikallisliikenteen bussipalveluiden ostoja ja Kelan kuljetuksia.
– Esityksen myötä julkinen sektori toimii suunnannäyttäjänä liikenteen päästöjen vähentämisessä, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka toteaa.

Huipputason äänentoistoa kuuntelemassa – raportti Helsingin Hifimessuilta 2023
Apple lopettaa viimeisenkin iPod-mallin valmistamisen
Mobiililaitteiden USB-C-yleislaturivaatimus etenee Euroopan parlamentissa
Tekniikkaparkin viikko 12/2021: Sony on suurin mobiilikamerakennojen toimittaja
Tekniikkaparkin viikko 10/2021: Vinyylilevyjen valmistus palaa Suomeen