Allekirjoittaneen kaltaiset teknologiasta kiinnostuneet henkilöt ovat usein taipuvaisia valitsemaan kännykkäostoksilla joko eri puhelinvalmistajien lippulaivamalleja tai vähintäänkin keskimääräistä monipuolisempia älypuhelimia. Huipputekniikan metsästyksessä on vaan se sivujuonne, että luurinhankintabudjetti pitäisi nykyään viritellä jo lähemmäs tuhatta euroa, jotta vauhdikkaimman ja järeimmän puhelimen saisi mukaan. Tästä virisi ajatus lähteä omakohtaisesti kokeilemaan aivan päinvastaista lähestymistapaa – mikä olisi halvin, mutta kuitenkin arkipäivässä käyttökelpoinen puhelinmalli? Tästä alkoi projekti “Kaksi kuukautta perusälypuhelimen kanssa” – tervetuloa mukaan jännäämään, kuinka tässä oikein käy!
Lähes kaikkiin tiskiharjaa merkittävämpiin hankintoihin kuuluvat erottamattomana osana perusteelliset ennakkotutkimukset. Aikani puhelinkauppiaiden listoja selailtuni katse osui 99 euron tarjouksessa olleeseen Nokia 3-puhelimeen: edullinen hinta, tyylikäs design ja ajan tasalla oleva käyttöjärjestelmä turvapäivityksineen. Tässäpä se tulevien kuukausien puhelin siis on! Samalla pääsisin tutustumaan tarkemmin myös HMD Globalin Nokia-malliston perimmäiseen luonteeseen. Toki tätä kirjoittaessa tilanne on jo elänyt testin aloittamisaikaan verrattuna siinä määrin, että pykälää järeämpää Nokia 5-mallia on myös näkynyt tarjouksessa samaan hintaan ja kolmosen seuraaja Nokia 3.1 on myös tarjolla noin 150 euron hintaluokassa.
Käyttökokemukset
Ensimmäiset fiilikset Nokia 3:sta olivat varsin positiiviset – luuri näyttää hintaluokan huomioiden hyvin viimeistellyltä ja jämäkältä eikä perinteistä natisevan budjettiluurin vaikutelmaa päässyt syntymään. SIM-korttikelkkaa piti ensimmäisellä käyttökerralla runnoa avaustyökalulla niin voimakkaasti, että meinasi jo nousta epäilys pintaan korttikelkan jumiutumisesta, mutta kortin asentaminen onnistui kuitenkin hetken ihmettelyn jälkeen ongelmitta. Käyttöönotossakaan ei mitään mainittavia kummastuksia noussut esille, mitä nyt näyttö vaikutti hiukan vaisulta AMOLED-ruutuihin tottuneissa silmissä.
Tarkemmat käyttökokemukset tulevat kuitenkin esille vasta ajan myötä. Joitakin pieniä harmeja karsitusta varustelusta nousi esille – esimerkiksi sormenjälkilukijaa olisi kaivannut näyttölukituksen avaamista nopeuttamaan, kameran olisi toivonut olevan valovoimaisempi ja pikalataus olisi joskus ollut hyödyksi. Ei kuitenkaan mitään sen suuremmalti arkea hetkauttavaa. Yhden softaomituisuudenkin bongasin: puhelin tuntui silloin tällöin värisevän taskussa omia aikojaan ja huomasin tämän johtuvan siitä, että lukituskoodin syöttöruutuun ilmestyi taskussa muutamia numeroita omia aikojaan ja puhelin värähti numeroiden syötön merkiksi – kosketusnäyttö on siis aavistuksen turhan herkkä tuossa tilanteessa.
Puhelimena Nokia 3 noudatti koko ajan tuttua Nokia-kaavaa: yhteys pysyi vakaana paikassa kuin paikassa ja kuulokeääni oli kautta linjan selkeää. Myös 4G-datasiirto sujui oletetulla tahdilla ja puhelin toimi tien päällä mukisematta läppärin WLAN-tukiasemana. Puhelimen mikrofoni yllätti laadullaan positiivisesti: tein kokeilumielessä Nokia 3:lla jopa pari radiohaastattelua, jotka lähetettiin Järviradion taajuuksilla – soundi oli aivan mainio ja liikkuvaan puheäänitykseen riittävä, vaikkei nyt ammattimikrofonien tasoon ihan päästykään.
Jälkipohdintaa
Kaksi enemmän tai vähemmän helteistä kesäkuukautta sujuivat vauhdikkaasti Nokian perustason älypuhelimen kanssa. Missään vaiheessa ei tullut tarvetta siirtää liittymää pöytälaatikossa odottaneeseen Samsungin “lippulaivaluuriin” – Nokia 3 toimitti puhelimen virkaa siinä missä mikä tahansa kalliimpikin laite. Android-tietoturvapäivityksiä ropisi tasaiseen kuukausittaiseen tahtiin ja kokeilun päättyessä Android 8.0-käyttöjärjestelmän tietoturvakorjausten taso oli erittäin ajantasainen “Heinäkuu 2018”. Akku tuntui kestävän hyvin – jos puhelin sai akun täyteen lataamisen jälkeen olla päiväkseltään pääosin rauhassa eikä ruudun päälläoloaikaa kertynyt paljoa, niin akkukin pysyi pitkästi yli 90% tasossa iltapäivään asti. Aktiivisemmalla käytöllä akku toki vajenee, mutta ilman tarkempia mittauksia voisi arvioida, että tahti oli maltillinen ja virtaa riitti aina reilusti koko päiväksi käytön määrästä riippumatta.
Myös ulkokuoren osalta Nokia 3 selvisi parin kuukauden koekäytöstä uudenveroisena – käytännössä puhelimen rungosta tai näytöstä ei löytynyt mitään kulumisen merkkejä, vaikka luuri oleili koko ajan taskussa ja pöydilllä sellaisenaan ilman näytönsuojakalvoa tai suojakoteloa. Ehkäpä olen keskimääräistä tarkempi puhelimen käsittelyn puolesta, joka taas heijastui puhelimen loppukuntoon, mutta hyvä tämä “kolmosen” suoritus silti oli.
Paljonko puhelimeen kannattaa satsata?
Sitten siihen alkuperäiseen kysymykseen: kuinka hyvin edullisen puhelimen kanssa pärjää? Entä saisiko suuremmalle hinnalle vastinetta? Karkea linjanveto kokemani perusteella menee niin, että jos älypuhelinta käyttää vain ihan normaaleihin arkisiin soittoihin ja sometuksiin, niin Nokia 3:n tyyppisellä peruspuhelimella pärjää aivan mainiosti. Tässä tapauksessa siis alle satasella pääsi jo riittävän hyvin tiedon valtatien vauhtiin. Suositus ei kuitenkaan ole aivan varaukseton: jos asetat kameran kuvanlaadulle tai näytön kirkkaudelle merkittävästi painoarvoa, niin kännykkään on syytä satsata huomattavasti enemmän. Kalliimpaan puhelinmalliin päätymistä voi yllyttää myös sormenjälkilukijan käyttömahdollisuus ja hiukan ripeämmät siirtymät sovelluksesta toiseen. Turhasta ei kuitenkaan kannata maksaa, eikä ajatuksella valittu halpispuhelinkaan turhauta käyttäjäänsä liiaksi.