Nintendo Wii -pelikonsoli
Jo kannettavien konsoleiden puolella DS antoi kosketusnäytön ja äänentunnistuksen myötä esimakua siitä, että Nintendo pyrkii irtautumaan perinteisestä peliohjaimen konseptista. Kehitystä on vietykin kovaa vauhtia eteenpäin, ja Nintendon uutuuspelikone Nintendo Wii marssittaa pelaajien ihmeteltäväksi jälleen uudenlaisia innovaatioita. Tärkein uudistus on tietysti peliohjain, joka on modernisti langatonta mallia. Tässä vaiheessa pitäisi kai todeta kliseisesti, että “eikä siinä vielä kaikki”. Tämä Wii:n kapula nimittäin tunnistaa liikettä ja pelaajan käsien heiluminen onkin pääosassa pelitapahtumia ohjaillessa. Peliohjaimen sisässä on kiihtyvyysanturit, jotka tarkkailevat jokaista ohjaimen liikahdusta ja välittävät tiedon peliohjelmistolle. Lisäksi ohjaimen liikkeitä tarkkailee infrapunatunnistin, joka täytyy sijoittaa television päälle tai alakulmaan. Joissakin peleissä tarvitaan myös toista apuohjainta, joka kytketään lyhyellä kaapelilla kiinni langattomaan ohjaimeen.
Nintendo Wii-konsolia pelikuntoon asentaessa on viisainta turvautua käyttöohjeen neuvoihin, sillä piuhojen kytkemisen lisäksi infrapunatunnistin täytyy asettaa oikeaan paikkaan television luo sekä tunnistuttaa langaton ohjain ja konsoli keskenään. Kun piuhat on kytketty ja valmistelut on ohi, pääsee pelituokio alkamaan. Ja hämmennys on kohtuullisen suuri, kun ensimmäinen Wii Sports-matsi alkaa – valkoisen peliohjainkapulan huitominen ilmassa todellakin näkyy myös ruudulla, ja kaiken lisäksi varsin täsmällisesti! Hämmennystila jatkuu vähintäänkin ensimmäisen varttitunnin ajan, kun pelaaja yrittää totutella omalaatuiseen ohjaustapaan ja omien käsien hallintaan. Totuttelu kuitenkin palkitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun ruudulla hyppivät urheilijat alkavat totella pelaajan toiveita… Pidempien pelisessioiden keskellä on syytä muistaa huilata välillä, sillä Wii-pelaaminen on keskimääräistä vauhdikkaampaa toimintaa ja vähintäänkin kädet heiluvat yhtä soittoa, saattaapa välillä koko pelaajakin loikkia sivusuunnassa pelin tiimellyksessä.
Wii-pelit toimitetaan cd-levyn kokoisilla pelilevyillä, ja valmistaja lupaa myös pienempien GameCube-pelilevyjen toimivan uudessa Wii-konsolissa. GameCube-pelejä varten tosin tarvitaan myös kyseisen konsolin vanhanmallisia ohjaimia, jotka voi kytkeä Wiin kylkeen. Laite on käyntiääneltään melko hiljainen, joten turhat tuulettimen puhinat eivät liiemmin häiritse pelihetkiä. Ja onhan hillityn valkoinen, melkeinpä kiillotetun tiiliskiven näköinen pelikonsoli myös tyylikkään näköinen sisustuselementti.
Jälleen kerran täytyy todeta, että Nintendo on tuonut markkinoille erittäin persoonallisen ja massasta poikkeavan hupilaitteen. Erikoisella tavalla toteutettu ohjausjärjestelmä laittaa pelaajan liikkumaan television edessä, ja vanhat pelitottumukset joutuvat väistymään uusien tieltä. Välillä kyllä tulee kaivanneeksi perinteistä pad-mallista ohjainta, vaikka Wii:n kevyestä ja kapeasta ohjaimesta löytyykin tutut ristiohjaimet ja nappulat… Mutta vanhojen asioiden muistelu sikseen, tällaisia Wiin kaltaisia läpimurtoja pelimaailma kaipaakin.
Wii sopii sellaisille pelaajille, jotka ovat jo nähneet tarpeeksi perinteistä sohvanpohjalta pelattavaa räiskintää. Wii pakottaa liikkeelle, ja omia liikkeitään on myös osattava hallita tarkasti eikä pelkkä sorminäppäryys enää riitä. Jää nähtäväksi, miten pitkälle uudenlaiset ratkaisut ja persoonalliset pelit Nintendo Wii:tä loppujen lopuksi kantavat. Lähtökohdat ovat kuitenkin hienot ja ensikokemus Wii:stä jättää pelaajan positiiviselle mielelle.
