inFamous (PS3)
InFamous on Sly Cooper -sarjan kehittäjän Sucker Punch Productionsin Playstation 3 -konsolille kehittämä toimintapeli, joka ilmestyi vuonna 2009. InFamous alkaa siitä, kun pelimaailmana toimivassa Empire City -nimisessä kaupungissa tapahtuu suuri räjähdys. Pelin päähenkilö Cole selviää räjähdyksestä, mutta jostain syystä hän on saanut itselleen uusia epäinhimillisiä voimia, jotka perustuvat sähköön. Pelin edetessä Cole saa jatkuvasti lisää uusia voimia, joita voi käyttää joko hyvään tai pahaan tarkoitukseen.
Pelimaailma on erittäin iso ja kaupunkia voi tutkia lähestulkoon vapaasti. Kovin paljon ”näkymättömiä” seiniä tai muulla tavoin lukittuja paikkoja ei ole. Pelin juonen eteneminen riippuu paljon pelaajasta. Tarinaa eteenpäin vieviä tehtäviä voi tehdä omassa tahdissa ja tehtävien suorittamistapa vaikuttaa pelin kulkuun. Jokaisella teolla on seurauksensa ja pelin edetessä tulee mm. vastaan tilanteita, joissa voi toimia joko itsekkäästi tai epäitsekkäästi ja valinnat vaikuttavat muiden kaupunkilaisten suhtautumiseen itse pelattavaan hahmoon. Voit siis itse valita teoillasi oletko sankari vai pahis.
Pelialueen suuruudesta ja melko vapaasta pelityylistä johtuen inFamous tarjoaa pelattavaa useiksi tunneiksi. Pelissä kulutetaan paljon aikaa pelkästään kaupungilla kiertelyyn ja kun kyseessä on suuri kaupunki, ovat välimatkat pitkiä. Liikuskelu paikasta toiseen saattaa alkaa jossain vaiheessa puuduttamaan, varsinkin jos ei ole mitään hajua mihin pitäisi mennä ja mitä tehdä. Varsinkin alussa pelaaja on hiukan pihalla siitä, mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan. Pelin edetessä kysymyksiin löytyy vastauksia pikkuhiljaa.
Cole onneksi on uusien voimiensa myötä hiukan keskiverto kaduntallaajaa voimakkaampi ja akrobaattisempi, joten katolta toiselle ja seiniä pitkin hyppely ei ole mahdotonta. Tämä puolestaan hiukan nopeuttaa liikkumista. Ohjaus toimii mukavasti ja kuvakulmat eivät aiheuta suurempia ongelmia. Karu räjähdyksen jälkeinen kaupunki on toteutettu hienosti yksityiskohtia myöten eikä grafiikan osalta muutenkaan ole moittimista.
InFamous -pelistä on ehtinyt jo ilmestyä jatko-osa, jota on kehuttu ensimmäistä osaa paremmaksi. Mutta on tämä ensimmäinen osakin ihan kelpo toimintapeli johon kannattaa tutustua. Tässä pelissä voit ihan vapaasti valita haluatko olla antisankari vai oikea sankari.