Sony Ericsson W715-musiikkipuhelin

sonyericsson_w715_1

Nyt tämän ohjelman puitteissa on aika ottaa esille myös kännykät. Matkapuhelintestiemme osalta tienraivaajaksi päätyi Sony Ericssonin W715-matkapuhelin, joka on markkinoinnista päätellen suunnattu ensisijaisesti sellaisille käyttäjille, joille musiikin kuuntelu on tärkeä ominaisuus. Tätä olettamusta vahvistavat näkyvästi esille tuodot “Walkman” -symbolit, jotka tietysti periytyvät Sonyn kannettavien musiikkilaitteiden mallistoista – ensimmäinen Walkman-kasettisoitinhan julkaistiin 1970-luvun lopussa. MP3-toiston ohella luurista löytyy RDS-radio, videotoisto ja muutamia muitakin kikkoja, joista kerron lisää hiukan tuonnempana.

Toki W715 osaa musiikin toistamisen lisäksi muitakin temppuja – GPS-paikannusta voi hyödyntää Google Mapsin tai Wayfinder Navigatorin avulla, kameralla voi näppäillä kuvia 3,2 megapikselin tarkkuudella ja 3G-yhteydet mahdollistavat nettipalveluiden käytön puhelimen näytöllä.

Tyylikäs jo paketista purettaessa

Sony Ericsson W715 antaa jämäkän ja tyylikkään ensivaikutelman luuria paketista purettaessa. Design miellyttää silmää ja liukukansi toimii jämptisti ja lonksumatta. Vaikka 240×320 pikselin 2,4″ näyttö  ei markkinoiden suurimpia olekaan, se hoitaa kyllä tehtävänsä – resoluutio on riittävä ja näytön kirkkaus riittää myös aurinkoisille päiville. Musiikit ja videot voi tallentaa pakettiin kuuluvalle 8 gigan Memory Stick Micro-kortille. Puhelin on valikoiden selailuanimaatioista ja muista pienistä ulkoasutempuista huolimatta helppokäyttöinen, sillä fonttikoko on maltettu pitää kohtuullisen suurena ja käyttölogiikka järkevänä. Puhelimen normaali päivittäiskäyttö ei kirvoita juurikaan kritiikkiä, sillä tämä osuus on hoidettu tyylikkäästi ja toimivasti.

Loistavaa ääntä ja biisintunnistusta

W715 panostaa vahvasti nimenomaan musiikin kuunteluun, ja musiikin parista myös löytyvät tämän mallin suurimmat onnistumiset, joilla erotutaan massasta. Puhelimen äänentoisto on hämmästyttävän hyvälaatuista, eikä musiikin seasta erotu minkäänlaista kohinaa tai häiriöääniä. W715:n musiikintoisto pääsee kunnolla oikeuksiinsa vasta sitten, kun siihen kytkee laadukkaat kuulokkeet – tässä testissä kuulokeääntä kuulosteltiin pääasiassa Koss PortaPro-luureilla, ja havainnot olivatkin positiivisia: tämän kännykän soundi on todella mukaansatempaava ja ryhdikäs – toistosta löytyy voimaa ja selkeyttä niin bassojen kuin korkeampiekin äänten osalta ja musiikkia on helppoa kuunnella. Sony Ericsson W715 on äänenlaatunsa puolesta täysin verrattavissa laadukkaisiin MP3-soittimiin. Käytettävyydenkin saralla perusasiat on toteutettu hyvin: laitteen päällä ja kyljessä sijaitsevilla näppäimillä voi säätää äänenvoimakkuutta ja vaihtaa biisiä, vaikka näppäimet ovat lukittuina. Erikoista on se, että puhelin tottelee myös ravistelua: kun puhelimen yläosassa olevaa näppäintä pitää pohjassa, biisit vaihtuvat ja äänenvoimakkuus vaihtuu luuria heiluttelemalla. Sinänsä hauska oivallus, mutta käytännössä samat toiminnot onnistuvat helpommin ja täsmällisemmin oikeassa kyljessä olevilla näppäimillä.

W715:ssä on myös sisäänrakennettu pieni kaiutin puheluita sekä musiikin ja videoiden ääniraidan kuuntelua varten, mutta kaiuttimen ääni on niin metallinen ja pistävä, ettei sitä oikein viitsi vapaaehtoisesti kuunnella. Sama ongelma vaivaa myös kaiutinpuhelintoimintoa: hento ja puuroutuva kaiutinääni hankaloittaa puhelinkeskustelua kohtuuttoman paljon.sonyericsson_w715 trackid

TrackID-niminen toiminto ansaitsee tässä yhteydessä erityismaininnan: TrackID nimittäin tunnistaa biisejä muutaman sekunnin mittaisten näytteiden perusteella ja tunnistamisen onnistuttua kertoo kappaleen nimen, esittäjän ja albumin. Tunnistus ei edes ole kovin kranttu lähdemateriaalin suhteen – riittää, että puhelimen vie esimerkiksi television tai radion kaiuttimen läheisyyteen muutaman sekunnin ajaksi. Yhtä lailla tunnistus onnistuu myös  puhelimen oman ULA-radion kuuntelun aikana. TrackID löytää oikean biisin tiedot yllättävän tarkasti – testien perusteella lähes kaikki popmusiikki tunnistuu oikein ja haparointia esiintyy lähinnä kotimaisten “pikkubändien” kohdalla.

Muistot tallentuvat utuisina

Sony Ericsson W715:n kamera ei selviä tehtävästään läheskään niin hyvin kuin musiikkisoitin – 3,2 megapikselin kennolla varustettu kamera kompuroi pahimmin hämärässä, mutta kirkkaassa valossakin kuvat tallentuvat  melko sameina ja latteannäköisinä. Suurin syy hämäräkuvauksen ongelmiin on heikkotehoinen LED-kuvausvalo, joka palaa jatkuvasti tähtäilyn ja kuvanoton aikana. Valaisuteho riittää nippa nappa muutaman kymmenen sentin päähän, mutta hämärän huoneen toisella reunalla olevat kuvauskohteet jäävät täysin näkymättömiin. Päivällä otetut kuvat ovat onneksi hiukan parempia ja kelpaavat satunnaiseen hupinäppäilyyn, mutta kirkkaammassakin valossa kuvanlaatua rokottaa usein hiukan pieleen menevä valkobalanssi ja terävien yksityiskohtien pehmentyminen.

Kuvanäyte 1: Rajaamaton kuva pienennettynä ja sovitettuna sivulle:

sonyericsson_w715_kuvanayte_full

Kuvanäyte 2: Rajattu kuva todellisessa koossaan

sonyericsson_w715_kuvanayte_crop

Tarjolla internettiä ja ajanhallintaa

Toki tästä luurista löytyy ne jokaisen nykykännykän perustoiminnotkin: kalenteri, herätyskello, laskin, nettiselain… Ei yllätyksiä tällä saralla. Netinkäyttö on W715:llä hiukan kankeaa ja raskaiden sivujen latailu kestää välillä harmillisen kauan. Nettiselain sopiikin parhaiten yksinkertaisten uutis- ja mobiilisivujen selailuun. Monissa matkapuhelimissa nähty Opera Mini-selain helpottaisi tässäkin tapauksessa nettisurffailua, mutta jostain syystä en löytänyt tällä puhelinmallilla toimivaa versiota. Ehkäpä tilanne paranee tulevaisuudessa.

Yhteenveto

Sony Ericsson W715 on tyylikäs ja perustoiminnoiltaan sujuva puhelin, jonka viihdeominaisuudet ovat hiukan kahtiajakoisia: musiikintoistossa laite on huippuluokkaa ja videoiden katselukin on mukavaa kunhan videot on muunnettu puhelimen tukemaan muotoon, mutta kamera ja puhelimen sisäänrakennettu kaiutin tuottavat pettymyksen. W715 sopii mainiosti paljon musiikkia kuuntelevalle henkilölle, joka käyttää enimmäkseen puhelimen perustoimintoja, mutta haluaa silloin tällöin päästä lukemaan nettisivuja tai nappaamaan valokuvia.

Plussaa:
+ loistava äänenlaatu kuulokkeilla kuunneltaessa
+ nopea ja tyylikäs käyttöliittymä
+ TrackID ja RDS-radio
+ reilusti tilaa musiikille ja videoille 8Gt:n muistikortin ansiosta
+ sisäänrakennettu GPS

Miinusta:
– kameran kuvanlaatu
– huono kaiutinääni

Yksi kommentti artikkeliin ”Sony Ericsson W715-musiikkipuhelin”

Kommentointi on suljettu.