Testissä Sony Xperia Z1

sony_xperia_z1_etu

Tekniikkaparkin testissä on tällä kertaa Sonyn älypuhelinmalliston lippulaiva Sony Xperia Z1. Päällimmäisinä ominaisuuksina esille nousevat vesitiivis rakenne, noin 20 megapikselin kamera sekä varsin vauhdikas Qualcomm Snapdragon 800-prosessori – ominaisuudet ovat siis paperilla varsin vaikuttavia.

Myös Z1:n ulkoinen olemus vakuuttaa, sillä luurissa on kieltämättä panostettu designiin. Etu- ja takakannet ovat lasia ja osittain tämänkin ansiosta laitteesta syntyy heti alkajaisiksi laadukas vaikutelma – ehkäpä kuoret tuovat mieleen häivähdyksen lasikuoristen iPhone-mallien ulkonäöstäkin. Laite on viisituumaisen näytön myötä varsin kookas, mutta painoa ei kuitenkaan tuntuisi olevan liikaa. Näyttö on erittäin tarkka ja miellyttävä katsella, joten pienestäkin tekstistä saa helposti selvää ja nettiselailu tuntuu helpolta. Katselukulmat eivät ole aivan markkinoiden parhaita: kuva haalenee jonkin verran sivusta katsottaessa, mutta normaaleissa käyttötilanteissa tämä ei häirinnyt. Puhelimena Xperia Z1 toimii hienosti: kuulokeääni on selkeä eikä vastapuoleltakaan kuulunut moitteita.

Android 4.2.2-käyttöjärjestelmällä pyörivä Sony Xperia Z1 on neliydinsuorittimen ansiosta sujuva ja vikkelästi toimiva älypuhelin: käyttöliittymän vaste on kautta linjan rivakkaa eikä siirtymäanimaatoissakaan näkynyt töksähtelyjä. Sonyn tulkinta Androidista on toimivan tuntuinen, eikä käyttöliittymää ole tungettu liian täyteen ylimääräisiä temppuja.

sony_xperia_z1_taka
Xperia Z1:n takakansi on kokonaisuudessaan kiiltävää lasipintaa, joka on toki komeannäköinen, mutta myös sormenjälkiä keräävä ratkaisu. Micro-SIM-kortti asetellaan muoviseen kelkkaan, joka työnnetään vesitiiviin luukun alta löytyvään SIM-korttipaikkaan. Toteutus on toimiva, mutta heti ensimmäisellä käyttökerralla tuli väistämättä mieleen, että tätä todella ohutta “sovitinkelkkaa” ei sitten kärsi hukata tai rikkoa…

Vaikka suuri näyttö ja tukeva rakenne antavatkin laadukkaan vaikutelman, niin samoista syistä Xperia Z1 saa myös hiukan risuja. Vaikka näytön kehykset eivät tolkuttoman leveitä olekaan, niin puhelin alkaa olla kokonsa puolesta mukavan käytettävyyden ylärajoilla ja ainakin allekirjoittanut kohtasi muutamia pieniä harmeja testin aikana. Puhelimen leveys hankaloittaa kunnollisen otteen saamista luurista – tuntuu, että laitetta kädessä pitäessä joutuu jo hiukan venyttelemään sormiaan, eikä ote ole kovin tukeva. Lisäksi silmälaseja käyttäessä puhelimen joutuu asettelemaan korvalle aika tarkasti, jottei se raavi ja rahistele lasien sankaa puhelun aikana.

Kamera on Androidien kärkitasoa

Odotukset Sony Xperia Z1:n kameraa kohtaan olivat korkealla, kun otetaan huomioon messevänkuuloinen 20,7 megapikselin kenno ja valovoimaiseksi kehuttu optiikka. Kameran perustila on suoraviivainen ja pitkälti automatiikkaan tukeutuva, mutta tarkempia säätöjä voi toki tehdä, kunhan vaihtaa kameran ensin manuaalitilaan. Myös täyden tarkkuuden kuvaus täytyy penkoa manuaaliasetuksista, sillä oletuksena puhelin tyytyy näppäilemään noin 8 megapikselin kuvia.

Xperia Z1:n verrokiksi asettui kännykkäkameratekniikan kärkijoukoissa edelleen paistatteleva joskin jo pikkuhiljaa ikääntyvä Nokia 808 PureView. Pilvisenä päivänä napattujen vertailukuvien perusteella voi todeta, että Z1 pärjää mukavasti nykyisten älypuhelimien joukossa ja antaa kovan vastuksen Nokian suurikennoisille kamerapuhelimille, mutta Nokia 808:n kuvanlaatuun ei aivan ylletä. Ohessa rajaukset täydellä tarkkuudella otetuista testikuvista – ylempi on Xperia Z1:n tuotos ja alempi Nokia 808 Pureviewin:

sonyz1_100_crop
Näytekuva: Sony Xperia Z1. Kuva otettu täydellä tarkkuudella ja rajattu oheiseen kokoon. Kuva on muilta osin muokkaamaton.

n808_100_crop
Näytekuva: Nokia 808 PureView. Kuva otettu täydellä tarkkuudella ja rajattu oheiseen kokoon. Kuva on muilta osin muokkaamaton.

808 tuntuu käsittelevän kennon kohinaa Z1:stä paremmin ja kuvan terävöitys on huomattavasti hillitympää. Xperia Z1:n kuvassa näkyy merkkejä turhankin terävöityksestä ja sen huomaa esimerkiksi erikoisen rosoisena toistuvasta veden pinnasta. Hämärässä kuvatessa kohinan ja sen vaimennuksen oireet korostuvat entisestään, kuten tästä 100% rajauksesta näkyy:

sonyz1_hamara_crop
Sony Xperia Z1:llä heikossa sisävalaistuksessa otettu kuva.

Kun odotukset ovat korkealla, niin arviointikin on tiukkaa. Täytyy kuitenkin todeta, että Sony Xperia Z1 edustaa Android-puhelinten kirkkainta kärkeä digikuvien laadun puolesta ja sopii jo varsin mukavasti pienten pokkarikameroiden korvaajaksi. Z1:n kehittyneet kuvauksen aputoiminnot keräsivät positiivista huomiota: esimerkiksi HDR-kuvaus parantaa kuvia silminnähden, ja nopeana sarjakuvauksena otetusta kuvaryöpystä on havainnollista valita sopiva otos sormea näytöllä liikuttelemalla. Ohessa vielä pari lisänäytettä kuvista:

sonyz1_kasittelematon
Sama kuvauspaikka, tämä kuva on napattu käsittelemättömänä ja rajaamattomana suoraan Z1:n muistista. Suurenna kuva klikkaamalla.

sony_xperia_z1_yokuva
Iltakuva tyypilliseen web-käyttökokoon pienennettynä. Xperia Z1 osaa käsitellä hankaliakin valotusolosuhteita järkevästi ja kuvassa on mukavasti dynamiikkaa tallessa. Suurenna kuva klikkaamalla.

Yleisten multimediatoimintojen osalta Xperia Z1 toimii sutjakasti ja johdonmukaisesti. Kuvagalleria on helppokäyttöinen ja Walkman-brändätty musiikkisoitin hoitaa toistotehtävät näyttävästi – onpa mukana hiukan “elvistelyäkin”, kun topakan suorituskyvyn myötä ruudulle voi valita näyttäviä musiikin tahtiin eteneviä visualisointeja. Z1 ansaitsee erityismaininnan siitä, että sisäänrakennettu kaiutin on keskimääräistä parempi niin äänenlaadultaan kuin sijoittelultaankin – puhelimen alareunaan sijoitettu kaiutin ei yleensä jää peittoon missään tilanteessa, joten soittoäänetkään eivät vaimene vahingossa kuulumattomiin.

Nettikäytössä Sony Xperia Z1 toimii eleettömän sulavasti, kuten Android-laitteelta voi olettaakin. Näytön tarkkuus on niin suuri, että pientäkin fonttikokoa on helppo lukea ja sormella osuu yllättävän hyvin pieniin linkkeihin. Verkkovideoiden toistokin käynnistyy niin nopeasti kuin käytössä oleva nettiyhteys antaa myöten.

Yhteenveto

Sony Xperia Z1 on vauhdikkaasti toimiva ja laadukkaasti valmistettu älypuhelin. Se näyttää ja tuntuu lippulaivamallilta, eikä muovisuus pääse pilaamaan tunnelmaa. Androidien joukossa Xperia Z1:n kamera loistaa edukseen, vaikkei se aivan ylläkkään Nokian suurella megapikselimäärällä varustettujen PureView-kameroiden tasolle.

Viiden tuuman näytön myötä luurilla on vaivatonta käyttää vähän raskaampiakin nettisivuja, mutta samalla puhelimen suuri koko jakaa mielipiteitä – joidenkin käteen Z1 sopii mainiosti, mutta toisten mielestä puhelin voisi olla jo hiukan kapeampikin. Aktiivisen ulkoilijan käyttöön Sony Xperia Z1 sopii erityisen hyvin suojatun rakenteensa ansiosta.

Kaikenkaikkiaan Z1 on piristävä poikkeus matkapuhelinmarkkinoilla – Sony on uskatanut lähteä joissakin yksityiskohdissa omille teilleen, eikä pelkästään peesaile massojen mukana.