PSPgo -pelikonsoli

PSPgo

Tekniikkaparkin peliosiossa esitellään tällä kertaa PSPgo -käsikonsoli, joka on Sonyn uusin julkaisu konsolipelaamisen saralla. PSPgo on kooltaan selvästi pienempi kuin edelliset PSP-mallit, ja tärkeimpiä ulkomittojen pienentämisen mahdollistavia yksityiskohtia ovat pienempi näyttö, UMD-levyaseman puuttuminen ja liukukansirakenne. PSPgo on valmistajan mukaan suunnattu erityisesti nuorille aikuisille digikäyttäjille.

Playstation Portable on siis kokenut melkoisen muutoksen aiempaan verrattuna – nyt pelit täytyy ladata netin kautta Sonyn omasta pelikaupasta, sillä UMD-levyjä ei voi tässä konsolissa käyttää. Playstation Store-kauppapaikka toimii suhteellisen näppärästi ja selkeästi, joskin pelien lataaminen ottaa oman aikansa – esimerkiksi uuden Gran Turismon latauspaketin koko on yli gigatavun – nopeammallakin yhteydellä lataamiseen vierähtää jonkinmoinen tovi.

PSPgo:n näyttö on edellismallia pienempi, mutta silti tässä 3,78″ ruudussa on saman verran pikseleitä kuin suurempikokoisissa malleissa, joten näytön kuva on aavistuksen aiempaa terävämpi. Peliohjainpainikkeet löytyvät tässä mallissa liukumekanismilla varustetun näytön alta, ja nimenomaan näppäinten sijoittelussa onkin PSPgo:n suurin ongelma: uusi muotoilu on tehty pelattavuuden kustannuksella. Kapeampi konsoli ei oikein meinaa sopia käteen ja liukas takakansi vielä korostaa hankaluutta. Perinteinen ristiohjain ja neljän painikkeen rykelmä toimivat entistä kapeammassa laitteessa kohtuullisesti, mutta analogisen tattiohjaimen sijoittelu on kertakaikkiaan käsittämätön – ainakaan allekirjoittaneen sormet eivät millään meinaa venyä analogiohjaimelle ja sormet väsyvät alta aikayksikön tattiohjaimelle kurotellessa. Vanhan PSP-mallin ohjainten toteutus on tuntuvasti parempi kuin tässä uutuudessa. On kai nämä ergonomia-asiat jossain määrin myös yksilökohtaisia, joten kannattaa siis tarkistaa PSPgo:n sopivuus omille sormille ja mieluummin valita edelleen myynnissä oleva perinteinen PSP-versio, jos go-mallin käytettävyys tuntuu hankalalta.

PSPgo
Takaapäin katsottuna PSPgo näyttää tältä. Takakansi on tehty liukkaasta muovista, joten vauhdikkaiden pelihetkien lomassa on syytä varoa, ettei konsoli lipsahda kädestä lattialle…

Jos näppäinasettelun kanssa tulee toimeen, on PSPgo muilta osin näppärä ja jämptisti toimiva pelikonsoli. Liukukansimekanismi on kestävän tuntuinen ja äänentoistokin on laitteen koko huomioonottaen käyttökelpoista ainakin pelien äänitehosteiden kuunteluun. Liitäntäpuolelta löytyy tavallinen kuulokeliitin, mutta USB-liitin on valitettavasti muutettu aiemmassa mallissa olleesta standardinmukaisesta mini-USB-liittimestä PSP:n omaksi erikoisliittimeksi, joten pakkauksen mukana tullut erikois-USB-johto on syytä pitää tarkasti tallessa, mikäli mielii latailla virtaa akkuihin tai vaikkapa siirtää musiikkia tietokoneelta konsoliin.

Yhteenveto

PSPgo täydentää kannettavien pleikkareiden mallistoa hiukan pienemmällä koollaan, mutta UMD-aseman puuttuminen herättää kysymyksiä – pyrkiikö Sony pikkuhiljaa eroon tästä levyformaatista, ja löytyykö kauppojen hyllyiltä jatkossakin uutuuspelejä UMD-muodossa? Tulevaisuus näyttää, miten UMD:ien käy, mutta tässä ja nyt PSPgo tekee positiivisen vaikutuksen latausaikojen hienoisen nopeutumisen ja levyjenvaihtorumban puuttumisen myötä. Entistä tiiviimpi ohjausnäppäinten asettelu herättää kuitenkin pientä murinaa.